Meillä päivä alkoi jo neljän aikaan aamuyöstä. Tunnin yöunien jälkeen pienoisessa koomassa vedin vaatteet niskaan, potkin Joonaksen ylös sängystä ja heitin tavarat sekä Julman autoon ja lähdettiin ajelemaan Raisioon, jossa hypättiin iskän kyytiin ja suunnattiin kohti Kangasalaa.
Koko matkan oli hirmu sumuista, hyvä että näki eteensä. Vasta Tampereella ilma selkeni ja kun päästiin perille, niin aurinko lämmitti ihanasti. Näyttelypaikkana toimi Kangasalan Mobilia, ihanan järven rannalla. Kehät olivat enemmän tai vähemmän mäkisellä nurmipohjalla ja ne olivat yökasteen jäljiltä vielä melko liukkaat.
Julmiksen kehä alkoi klo 09.00 ja oltiin paikalla jo hyvissä ajoin hiukan ennen kahdeksaa. Koko "meidän jengi" valui paikalle pikkuhiljaa, mutta kuitenkin ennen Julman kehää. Saatiin leiri pystyyn ja voitiin aloittaa erkkaripäivä kunnolla!
Junnu-uroksia oli kaikenkaikkiaan 25 kappaletta, eli aikamoinen määrä. Tuomarina grotskujunnuilla toimi Sandra Dupach Hollannista.
Nimensä ansiosta Julma arvosteltiin ensimmäisenä. Pääpiirteittäin Julma esiintyi todella hyvin, mutta liikkeissä oli turhaa leikkisyyttä.
Tuomari palkitsi Julman erinomaisella. Kilpailuluokkaa saatiin odotella hyvän aikaa, lähemmäs kaksi tuntia. Noin kymmenestä erinomaisen saaneesta uroksesta tuomari sijoitti Julman neljänneksi ja palkitsi sen vielä SA:lla - tulos kokonaisuudessaan siis
JUN ERI JUK4 SA
Ei siis laisinkaan huono tulos erikoistuomarilla ja erikoisnäyttelyssä! Tuomari saneli Julmasta seuraavasti:
14kk. Täydellinen saksipurenta. Pitkä pää, miellyttävä ilme. Hyvä silmien väri & muoto. Hyvät, hyvin asettuneet korvat. Erinomainen pigmentti. Hyvä lihaksisto. Luisu stoppi, hyvät pään linjat. Hyväs, sopusuhtainen keskipitkä runko. Rintakehä saa vielä kehittyä. Suorat etukulmaukset, hyvät takakulmaukset. Hyvä luusto. Hyvä turkki ja turkin kunto. Hyvät maatavoittavat liikkeet, hieman irtonaiset/löysät edestä. Iloinen häntä ja miellyttävä temperamentti.
Julma osallistui myös emänsä Cian (Acmen Chacia-Glen) jälkeläisryhmään, joka valittiin neljänneksi kaikkiaan kahdeksasta ryhmästä. Mukana olivat Julman lisäksi siskot Acmen Eglenia "Jutta" sekä Acmen Esmit "Valo" ja Julman velipuoli Acmen Darios "Rio".
Alla kuvia (c) Rosa Tanhuanpää sekä Johanna Koskiaho
Vielä loppuun kuva näyttelypaikan maisemista - silloin vielä kun ei satanut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti